Aattelin tällä kertaa ajatuksiani asioista mitkä pitkällä juoksulla on alkanut mietityttää meksikolaisessa sielunelämässä.
Aloitetaan paikallisella liikennekulttuurilla. Kaikki varmaan arvaa, ettei täällä liikennesäännöistä paljon välitetä, mut silti jaksaa aina hämmästyttää kuinka paljon jengi ajaa tääl täysis tauluis. Itsekkin olen ollut ainakin kahden taksin kyydissä joiden lattialla pyöri verekseltään tyhjennettyjä pulloja. Kuski aivan tauluis, ja tietenkin, talla pohjassa. Niinä hetkinä lausuu aina pienen hiljaisen toiveen yläkertaan.
Toinen tieliikennettä koskeva tekijä Meksikossa on hidastustöyssyjen ylenmalkainen määrä. Moottoritiet on ainoo poikkeus, mut muuten töyssyjä on vähintään 100m välein koko ajan. Ite tuli ajettuu Baja Californiassa, ja pimeessä niit töyssyi on helvetin vaikeet bongaa. Siinä tuut 140/h linssissä pikkukaupungin keskelle jota et ees heti tajuu ( koska motarit leikkaa kaikkien pikkukylien läpi ), ja BAM, iskarit melkein moottoritilaan. Koulun jenkkisyntynen proffa kerto, et töyssyjen takii hän on joutunut vaihtaa vaihdelaatikon 5 kertaa Meksikon aikanaan. Bussissa on tosin aina hemmetin hauskaa istuu takana koska se on kuin ois vuoristoradassa. Jokanen töyssy lennättää sut ainakin 20cm ilmaan. Siinä on muuten aivan mahdotonta keskittyy mihinkään muuhun kuin istuimella pysymiseen.
 |
| Ei turhan pieniks tehty. |
Kaikki vähänkin merkittävät palvelusektorit on joko hallituksen tai yhden yksytyisfirman käsissä. Hyvä esimerkki on telekommunikaatiobisnes täällä. Telmex on Meksikon yksi ja ainoa puhelin- ja internet-verkon tarjoaja. Sen omistaa tällä hetkellä maailman rikkaimmaks äijäks rankattu Carlos Slim. Kundilla ei oo mitään aikomust päästää markkinoille minkäänlaista kilpailua sillä seurauksella, että jos vähän tuulee ja erityisesti jos vähän sataa, verkot kaatuu ja hyvin usein myös sähköt katkee.
Sähköt tosin liittyy sähköyhtiön palveluihin joita ei myöskään ole kuin yksi Meksikossa. CFE (Comisión Federal de Electricidad) on kovan kritiikin alla koska se laskuttaa paikallist jengii lottoomalla kuukausimaksut. Kukaan ei siis mittaa, et paljon sä käytät, ne vaan lähettää sulle laskun ja kattoo, et ootko tarpeeks hölmö maksamaan. Oon kuullu monta riemunkirjaavaa tarinaa sanaväännöistä paikallisten virkailijoiden kanssa. Yleensä ne kertoo sulle, että "joo me tullaan mittaamaan sun kulutus ens viikolla", ja sitten kun ne ei kolmen kuukauden jälkeenkään oo tullu, jengi yhdistää talojensa päälinjat katulamppujen verkkovirtaan. Sähkön varastaminen täällä on yksi yleisimmist jutuist, ja se kannattaa! Sama opettaja jonka piti vaihtaa vaihdelaatikko viis kertaa kerto, et hänen yks tuttavansa ei oo maksanu ravintolansa sähkölaskua sen perustamisen jälkeen. Rafla on nyt ollu pysyssä 15 vuotta, ja edelleenkään ei oo sähköyhtiön kaverit toimittanu hänelle sähkömittaria. Firma yrittää kusettaa sua, joten sä kusetat takasin.
Kännyköiden kanssa asiat on onneks hieman toisin. En väitä, että palvelu on hyvää mut ainakaan se ei kuse koko ajan. Tosin, mun luuri täällä hylkää mun paikallisen sim-kortin ainakin 10 kertaa päivässä, kenttä häviää vähän siellä sun täällä, ja erityisesti silloin kun sun pitäis suunnistaa johonkin taksissa, ja kaveri kertoo sulle ohjeita. Tekstarien lähettäminen ja soittaminen on kallista härmän mittapuun mukaan. Tekstarit ja puhelu/minuutti on sellanen 60 senttii tsibale. Korttia saa siis latailla vähän turhankin usein.
Ruoasta ja juomasta vois jutella ikuisuudet. Kuinka chilin ja marinadikastikkeiden miksaaminen bisseen on vitun "delicioso!". Täytyy kyl sanoo, et oon täysin myyty paikallisiin salsoihin, tacoihin, ja oon jo oppinu juomaan coronaa pullon suu suolaan dipattuna. Siitä huolimatta, jaksan aina hämmästellä kuinka aamupalaks kelpaa vain paikallisen panaderian hillosokeri-munkit, ja niitä täytyy saada ainakin pari joka aamu.
Pikku avatumisen jälkeen on aina kiva laittaa vähän tekstii ja kuvii reissuist - lyhyistä ja pitkistä.
Kävin viime viikonloppuna Ciudad de Méxicossa jälleen kerran vähän kattelemassa paikkoi, ottamassa kuvii (tällä kertaa otin kunnon kakkulan messiin) ja vierailemassa paikallisen ykkösliigan fudismatsissa.
 |
| Zócalo de D.F. |
 |
| Estádio Olímpica |
Matsin laatuhan oli jostain sieltä 3. divarista. Pege, sun matsit on ollu viihdyttävämpiä! Tunnelma sen sijaan oli mitä parhain. Sillä poikkeuksella, että kun matsi alko kääntyy kotijengii vastaan, paikalliset fanit alko viskelee juomiaan yläkatsomon parvelta alakatsomon ihmisten niskaan. Arvaatko mis mä istuin? Njoo, oli pakko suojautua yläparven alle koska oli pari kertaa lähellä, ettei tullu micheladat (kastikebisse) niskaan.
Muuten pääkaupungis asiat oli vanhalla mallillaan. Metrossa ei oo tilaa hengittää, keskusaukiolla ei oo tilaa hengittää, joku kauppaa sulle koko ajan jotain ja taksit koittaa vedättää. Ei siis mitään mihin ei olis jo tottunu.
Ens viikon lomaviikoks paukin Yúcatanin niemimaalle. Cancún, Islas Mujeres, Playa del Carmen ja Túlum on listalla, ja ehkä sinne Méridaankin, jos vaan aikaa jää. Bussimatka pääkaupungist Cáncuniin on sellaset kevyet 24h yhteen suuntaan. Hyvin aikaa duunaa vikan viikon koulutehtävät pakettiin ja lukee koko lonely planet kannesta kanteen. Kuulin villii huhuu, et koko matkalla ei oo kuin yks puolen tunnin stoppi. Jos sit ottais pullon mezcalia messiin, et tulis uni paremmin palloon.
Kirjottelen tunnelmat "minijenkkilästä" jahka sieltä palaan.
Saludos
-jussi
